Sisäänkirjautuminen
Tunnus:
Salasana:
Kirjaudu yritystunnuksilla


Tuoreimmat lakiuudistukset

[Koostanut Jenni Turunen 9.2.2010, 13:43]

L 69/2009 - HE:140/2009: Laki Yliopistojen palvelukeskuksen muuttamisesta osakeyhtiöksi

Yhtiöittäminen liittyy yliopistouudistukseen. Valtioneuvosto oikeutettiin luovuttamaan Yliopistojen palvelukeskuksen hallinnassa oleva omaisuus ja toiminta perustettavalle osakeyhtiölle, jonka toimialana on talous- ja henkilöstöhallinnon tukipalveluiden ja muiden tukipalveluiden tuottaminen sekä tukipalveluihin liittyvä muu liiketoiminta. Yliopistojen palvelukeskuksen henkilöstö siirtyy osakeyhtiön palvelukseen.

L 70-71/2009 - HE:95/2009: Lait ulkomaalaisrekisteristä annetun lain 7 ja 8 §:n sekä verotusmenettelystä annetun lain 18 §:n muuttamisesta

Ulkomaalaisrekisteristä annettua lakia muutettiin niin, että maahanmuuttoviranomaiset voivat saada Verohallinnolta ja tallentaa ulkomaalaisrekisteriin ulkomaalaisen työntekijän työnantajan verotustietoja. Näitä tietoja tarvitaan sen arvioimiseksi, voiko työnantaja selvitä velvoitteistaan maahantulijaa kohtaan. Tietojen avulla voidaan myös pienentää riskiä siitä, että huonosti oikeuksiaan ja olosuhteita tunteva Suomeen töihin tuleva ulkomaalainen päätyy harmaan talouden alueella toimivan työnantajan palvelukseen. Verotusmenettelystä annettua lakia muutettiin niin, että Verohallinto voi saada suoraan maahanmuuttoviranomaiselta tietoja ulkomaalaisen oleskelusta, työnantajasta ja palvelussuhteesta.