
Ylimpien tuomioistuinten viikko
 [Koostanut Ilkka Karjalainen 17.11.2009, 15:24]
|
KKO:2009:87
A ja B olivat asiakirjoja allekirjoittamalla ja pankkitilejä avaamalla osallistuneet järjestelyyn, jossa kiinteistöt oli hankittu muodollisesti heidän nimiinsä, mutta tosiasiallisesti heidän ylivelkaantuneen isänsä X:n omistukseen. X oli sittemmin syyllistynyt törkeään velallisen petokseen, kun hän ei ollut ulosottoselvityksessä ilmoittanut kiinteistöjä omaisuutenaan. Kysymys siitä, oliko A:n ja B:n menettelyssä kysymys rangaistavasta avunannosta ja täyttyikö heidän menettelyssään avunantorikoksen edellyttämä tahallisuus. (Ään.) Lue lisää >>
KHO:2009:92
Maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentissa tarkoitettuun yhdyskuntarakentamiseen voi kuulua myös teollisuusrakentaminen. Ympäristöministeriön lunastuslupa-asiassa antama päätös ei siten ollut lainvastainen sillä valituksessa esitetyllä perusteella, että lunastus ei voisi tulla kyseeseen teollisuushankkeiden toteuttamiseksi.
Asiassa saadun selvityksen mukaan lunastuksen kohteena ollutta aluetta tarvittiin liikenteellisesti keskeisellä paikalla sijaitsevan työpaikka- ja logistiikka-alueen laajentamiseen. Tähän nähden ja kun myös otettiin huomioon suunnitellun työpaikka- ja logistiikka-alueen maankäytöstä ja kaavoituksesta sekä kunnan maanhankinnasta saatu selvitys, alueen lunastamiselle edellä tarkoitettuun yhdyskuntarakentamiseen oli maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n 1 momentissa tarkoitettu yleinen tarve.
Asiassa oli kysymys myös ennakkohaltuunottolupaa koskevasta valituskiellosta. Lue lisää >>
KHO:2009:91
Rakennusvalvonta-asian vireillepanijat olivat vaatineet kuntaa ryhtymään toimenpiteisiin rannalla sijaitsevan ponttonien päälle sijoitetun, tavanomaista harjakattoista rakennusta muistuttavan rakennelman poistamiseksi. Vireillepanijoiden tilat sijaitsivat saarissa vastapäätä valvontamenettelyn kohteena olevaa mantereella sijaitsevaa tilaa siten, että väliin jäi kapeimmillaan noin 150 metriä vesialuetta. Hallinto-oikeus oli jättänyt tutkimatta rakennusvalvonta-asian vireillepanijoiden valituksen rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksestä, jolla lautakunta oli päättänyt olla ryhtymättä maankäyttö- ja rakennuslain 182 §:n mukaisiin toimenpiteisiin.
Kysymyksessä olevan tyyppisen rakennelman pysyttäminen ranta-alueella edellyttää lähtökohtaisesti joko toimenpidelupaa tai rakennuslupaa. Oikeudesta valittaa tällaisesta päätöksestä säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 192 §:ssä, ja jos kysymyksessä oleva lupa on myönnetty ilman maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:ssä tarkoitettua poikkeamista, valitusoikeus määräytyy maankäyttö- ja rakennuslain 193 §:n mukaisesti.
Valvontamenettelyn vireillepanijoilla oli oikeudellinen intressi saada rakennelman pysyttämisen lainmukaisuus selvitetyksi. Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös, jolla oli päätetty olla ryhtymättä toimenpiteisiin, vaikutti siten hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavoin välittömästi valvontamenettelyn vireillepanijoiden oikeuteen tai etuun. Hallinto-oikeuden ei olisi tullut jättää muutoksenhakijoiden valitusta tutkimatta. Lue lisää >>
|