Sisäänkirjautuminen
Tunnus:
Salasana:
Kirjaudu yritystunnuksilla


Ylimpien tuomioistuinten viikko

[Koostanut Jenni Turunen 14.10.2009, 13:16]

KKO:2009:79

Vasara ja pesäpallomaila eivät olleet rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja ampuma- tai teräaseeseen rinnastettavia hengenvaarallisia välineitä. Lue lisää >>

KKO:2009:78

Aikaisemmin samassa palkkausluokassa olleet käräjätuomarit oli palkkausjärjestelmän uudistamisen yhteydessä siirretty kahteen eri palkkausluokkaan. Eräät alempaan palkkausluokkaan sijoitetut käräjätuomarit, joiden joukossa oli kummankin sukupuolen edustajia, katsoivat valtiota vastaan nostamissaan hyvityskanteissa, että heitä oli kutakin kohdaltaan syrjitty sukupuolen perusteella, koska ainakin yksi vastakkaista sukupuolta oleva ja samaa työtä tekevä mutta vähemmän kokenut tuomari oli sijoitettu ylempään palkkausluokkaan. Kysymys syrjintäolettaman syntymisestä. Lue lisää >>

KHO:2009:86

Alaikäisen A:n vanhemmat olivat lähettäneet lapsen yksin Suomeen turvapaikanhakijana tarkoituksenaan saada itselleen ja muulle perheelleen myöhemmin oleskeluluvat. A:lle oli tuolloin myönnetty oleskelulupa yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella. A:n sittemmin vireille panemassa perheenyhdistämisasiassa katsottiin voitavan soveltaa maahantulosäännösten kiertämistä koskevaa ulkomaalaislain 36 §:n 2 momenttia. Oleskelulupa oli voitu sen nojalla evätä. Lue lisää >>

KHO:2009:85

A oli saanut ensimmäisen oleskelulupansa Suomeen perhesiteen perusteella. Hänet oli tuolloin ilmoitettu silloisen perheenkokoajan naimattomaksi veljeksi. A ei ollut perheenyhdistämishaastattelussa ilmoittanut sitä oleskeluluvan myöntämiseen vaikuttavaa seikkaa, että hän oli naimisissa ja puolisoilla oli lapsi.

Sittemmin A haki toisessa valtiossa asuvien puolisonsa, kolmen lapsensa sekä puolisonsa sisaren alaikäisen pojan puolesta oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Asiassa oli sovellettava ulkomaalaislain 47 §:n 5 momenttia, joka koskee tilannetta, jossa perheside on katkennut oleskeluluvan myöntämisen jälkeen. Asiassa oli kysymys myös mainitussa momentissa asetetusta toimeentuloedellytyksestä ja siitä poikkeamisesta. Lue lisää >>